Toiminta

TAMPEREEN VENEILIJÄT ry:n TOIMINTASUUNNITELMA

 

TALOUS

Seuran tulot perustuvat pääasiassa jäsenmaksuihin ja Halkoniemen kerhotalosta saataviin vuokratuloihin.

JÄSENASIAT

Laituripaikat ja talviseisontapaikat ovat äärirajoilla, mikä rajoittanee uusien jäsenien ottamista Taveen pelkästään venepaikkojen perusteella.

Seuratoiminnan vetovoiman ja jäsenliittymisien osalta painopiste on jatkossa osallistuvassa toiminnassa, niin uusien jäsenten kuin vanhojenkin jäsenten osalta. Tämä on kerrottu liittyville jäsenille ja asiaan on suhtauduttu myönteisesti.

KOULUTUS

Katsastusmiehiä on kolme ja heidän koulutus on ajan tasalla.

Seurana kannustamme jäseniämme hankkimaan veneilykoulutusta esim. laivurikursseilta, joita järjestää alueellamme mm. Tampereen työväenopisto ja Tampereen Navigaatioseura.

TIEDOTUS

Tiedotuksessa pääkanava tulee olemaan yhdistyksen kotisivut ja sähköpostitiedottaminen. Osaksi tiedotusta joudutaan tekemään perinteisesti kirjeellä.

Vapaamuotoisempaa tiedottamista tehdään myös suljetulla Facebook –sivustolla.

TUKIKOHDAT JA KOTISATAMA

Retkitukikohtamme on Hirsisaaren eteläkärjessä hyvässä kunnossa ja jäsenistömme käytössä. Saaressa oleva tukikohta tuo aina lisäponnistuksia ja vaatii ylläpidon osalta talkoohenkeä. Keväällä tukikohta laitetaan talkoilla käyttökuntoon ja syyskesästä pidetään puutalkoot.

Halkoniemen kerhotaloa korjataan ja uudistetaan tarpeen mukaan.

Talviseisontapaikan osalta on sovittu kaupungin (satamavastaava Tuomas Salovaara) kanssa, että koko alue vuokrataan Tavelle ja alueen vuokra maksetaan kertamaksuna ja sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan.

                    

JÄSENTOIMINTA

  • Lentopalloa pelataan maanantaisin Harjun koululla.
  • Halkoniemessä järjestetään perinteisesti erilaisia jäsentapahtumia pitkin vuotta.
  • Venemessumatkaa järjestetään alkuvuodesta.
  • Nuorille järjestettävät tapahtumat järjestetään Hirsisaaressa.
  • Veneiden nostot ja laskut järjestetään yhteisesti.

KILPAILUTOIMINTA

Pilkkikilpailu, mato-ongintakilpailu ja meritaitokilpailu ovat vakiintuneet seuramme jokavuotiseksi kilpailutoiminnaksi.